Saimme kulttuuri ilmiöiden tunneilta tehtävän, jossa piti selvittää muutama käsite suomen käsityömuseon sivujen sanaston avulla (linkki tässä kannattaa käydä kurkkaamassa).
Käsityöksi voidaan käsittää sekä itse valmistusprosessi ja tuote. Käsityö on taitoja vaativaa ja tuottavaa tekemistä, joka perustuu ihmisen kädentaitoihin. Käsityö on samalla myös muotoilua: Muodon antamista eri tekniikoiden avuilla erilaisista materiaaleista.
Käsiteollisuus polveutuu "kotiteollisuudesta", vaikka nykyään ne voidaan mieltää samaksi. Käsityövälinein harjoitettava tuotantomuoto (vastakohta koneistuneelle suurteollisuudelle).
Taideteollisuus on luovuuden ja teollisuuden yhdistymä, joka pohjautuu taidekäsityöhön. Valmistetaan koneiden avulla sarjatuotantona käsityönomaisesti valmistetusta mallista.
Taidekäsityö syntyi 1800-l teollistumisen vastareaktiona -> Yksittäistä ja uniikkia. Eroaa käsityöstä tekijän taiteellisten tavoitteiden takia: Tarkoituksena onkin saada aikaan enemmän kuin pelkkä käyttötuote, jonka sama henkilö suunnittelee ja valmistaa lopputuotoksenaan ainutlaatuinen teos. Teoksissa yhdistyy tekninen osaaminen sekä materiaalituntemus.
Teollinen muotoilu on nimensä mukaisesti teollisesti valmistettujen käyttöesineiden muotoilua. Teollisen muotoilijan tehtävänä on kehittää tuoteideasta markkinoitava kaupallinen tuote resurssien puitteissa. Syntyy ratkaisuja joiden avulla tuotteiden käytettävyys ja toimivuus paranevat.
Design on suunnittelua jossa yhdityvät muotoilija, muotoileminen ja muoto. Voi olla myös taidetta, jolloin muotoilija on taiteilija.
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
perjantai 26. huhtikuuta 2013
EKOLOGISUUS & MINIMALISMI
"Tähtitehtävät tälle päivälle
1. Mitä tarkoittaa ekologisuus ja kuinka se näkyy ammattialallasi? Etsi 5 näkökulmaa käsitteeseen. Kerro näkökulmat blogissasi littenä kuvamateriaalia. Kokoa kuvat pinterestiin omaksi tauluksi.
Tässä tehtävässä kannattaa käydä pienryhmäkeskusteluja ja tietenkin googlettaa.
2. Mitä mahtaa oikeasti tarkoittaa minimalismi? Lue aluksi wikipediasta käsitteen määrittely ja keskustele aiheesta kaverin kanssa.
Tutki aihetta laajasti eri taiteilijoiden, muotoilijoiden ja taiteenalojen näkökulmasta.
Laadi aiheesta monipuolinen taulu pinterestiin.
Etsi mielestäsi minimalistisin tekstiili ja sisustusesine/tuote. Esittele valintasi perusteluineen blogissasi.
Nämä tehtävät valmiina 26.4."
1) Ekologisuus, Ekologia, kestäväkehitys, hiilijalanjälki, kierrätys, luomu... Ovat käsitteitä, jotka ovat varmasti kaikille tuttuja. Nykyään tunnutaan kiinnittävän huomitota entistä enemmän tuotteiden ekologisuuteen.
Ekologisuus on milestäni sellaista, että toimittaan kestävänkehityksen (säästetään varoja myös tuleville sukupolville) mukaisesti. Esim. valitaan mahdollisimman puhtaat ja mahdollisimman vähän ympäristöä rasittavat raaka-aineet, tuotantopaikkan päästöt minimiin jne.. Tälleen nopeesti mietittynä tuli tälläistä mieleen, mutta mitä sanoo netin eri lähteet.
Tässä tulisi nyt sitten viisi lainausta netistä, jotka liittyvät/ottavat kantaa ekologia käsitteeseen:
"Ekologinen kestävyys edellyttää, että ihmisen toiminta asettuu luonnon kantokyvyn rajoihin siten, etteivät luonnon monimuotoisuus tai ekosysteemien toimivuus vaarannu. Energia muodostaa keskeisimmän haasteen ekologiselle kehitykselle, sillä planeettamme energiantuontanto on 90% fossiilisten energianlähteiden varassa. Ekotehokas tuotanto perustuu uusiutuvien ja uusiutumattomien luonnonvarojen säästöön ja päästöjen vähentymiseen. Keskeistä ekologisessa kestävyydessä on ympäristöä vähemmän kuormittaviin tuotanto- ja kulutustottumuksiin siirtyminen." - Itä-Suomen yliopisto (Ekologisuus, siis ei ole mitään tiedettä, vaan ekologia on, mutta tämä avaa vähän käsitettä, että mihin se liittyy.)
Ekologisuus näkyy alamme tuotteissa ainakin materiaali valinnoissa, kierrätys materiaalien hyödyntämisessä jne..
Ja tässä minimalistinen erittäin minimalistisia valaisimia (niissäkään ei ole mitään ylimääräistä):

"Yritysten ekologisuus: totta vai markkinointia?
Ympäristöystävällisyys on nyt myyntivaltti. Kuluttajan on kuitenkin joskus vaikea arvioida, onko mainospuheilla ja erilaisilla ympäristömerkeillä todellisuuspohjaa." - Suomenkuvalehti (Tämä juttu nostaa esiin sen, miten yritykset voivat käyttää hyväkseen ekologisuutta. Ja nykyään saakin sitten tarkkaan miettiä, onko tuote sittenkään varmasti ekologinen..)
Löysin googlen kautta yhden keskustelun, johon oli koottu kommentteja siitä mitä ekologisuus käsitteenä kenellekkin tarkoitta:
"Luonnonkukainen, jopa luontoa kunnioittava, mutta ainakin vähän sitä rasittava."
"Aika tyhyjänpäivästä hömppää."
"Ekologinen = luonnonvaroja säästävä"
Kuvat löytävät pinterestistä, täällä!
2) Minimalismi tarkoittaa seuraavaa wikipedian määritelmän mukaan: "Minimalismi (engl. Minimal Art tai Minimalism) on abstraktin taiteen suuntaus muun muassa kuvataiteessa, muotoilussa, arkkitehtuurissa, musiikissa ja elokuvassa, jossa pyritään keskittymään kaikkein olennaisimpaan ja karsimaan ilmaisu turhista rönsyistä.
Minimalismi muistuttaa konstruktivismia siinä, että taide pitäisi tehdä nykyaikaisista, teollisista materiaaleista. Minimalistit tekivät teokset tyypillisesti hyvin yksinkertaisista geometrisista hahmoista, kuutioista ja neliöistä. Useat minimalistiset teokset tutkivat materiaaliensa ominaisuuksia. [1]
Sanalla tarkoitetaan yleensä myös kaikkea niukkaan, vähäiseen tai pieneen viittaavaa, vaikka minimalistiset taideteokset eivät useinkaan ole pienikokoisia."
Tässä on mielestäni minimalistinen kangas, koska se on täysin yksivärinen ja sen pinta on hyvin eleetön, eli mahdollisimman yksinkertainen/turhuudet poistettu:
Ja tässä minimalistinen erittäin minimalistisia valaisimia (niissäkään ei ole mitään ylimääräistä):
Kuvat googlesta.
Ja löysimpä aikas kivan sivun liittyen minimalismia harrastaviin taiteilojoihin/muotoilijoihin, tässä!
perjantai 19. huhtikuuta 2013
OMA AIKATAULU
Elikkäs tämä aikataulu on kuviksen kurssia varten, jossa pitäisi saada aikaiseksi seuraavaa:
15 makeeta valokuvaa / niihin 5 eri ideaa, logo/tunnus, visuaalinen identiteetin luonti sekä blogin ulkoasun viilaus.
15/04/13
- Pinnaa logoja/tunnuksia
- Pinnaa visuaalisia identiteettejä
- Aloita luonnostelu -> 30 ideaa
22/04/13
- Hamottele lisää luonnoksia logosta
- Pinterestiä..
- "Missä on parannettavaa blogin ulkoasussa?"
- Valokuvaa tuotteet (ideat ovat jo valmiiksi pohdittuna) //Muutos! Kuvaan ne myöhemmin kotona, väliesittelypäivää varten, koska aion tehdä koko tämän tunnin logo suunnittelua ja kuvaus ympäristö, jossa tuotteet haluan kuvata löytyy kotoota.
29/04/13 "Väliesittely päivä"
- Valokuvien esittelytori
- Logo/tunnus tori
- Logojen skannausta
- Valitse logo ja mieti mahdolliset värit, vaikka se onkin todennäköisesti mustavalkoinen. (Voi vaikka kokeilla Illustratorilla
- Logon puhtaaksipiirtäminen Ilustratorilla
06/05/13
- Oman visuaalisen identiteetin rakentaminen (tee valmiiksi vaikkapa kollaaseja siitä minkä tyylisestä pidät ja koita yhdistää siihen oma tyyli)
13/05/13
- Oman visuaalisen identiteetin rakentaminen valmiiksi
- Blogin ulkoasun suunnittelua ja muuttelua tarvittaessa (ainakin haluan laittaa kuvat isommiksi)
20/05/13
- Blogin ulkoasu yhtenäiseksi identiteetin kanssa
27/05/13 "Kaikki valmiina päivä"
- Blogin ulkoasu kunnossa
- Visuaalinen identiteetti
- Valokuvaukset

maanantai 25. maaliskuuta 2013
ELINA HELENIUS
On valittu vuoden 2012 tekstiilitaiteilijaksi, hän on saanut myös monia muita palkintoja suomalaisissa suunnittelukilpailuissa ja häneltä löytyy myös omia printtejä (myös suunniteltuna muille firmoille), joten päätin valita kolmanneksi esiteltäväksi hänet.
Helenius esitellään kotisivuillaan seuraavasti:
"Textile designer MA Elina Helenius was gaduated from University of Art and Design Helsinki. Over twenty years she has been co-operating with the best Finnish and international textile and design companies. Her references include Aarikka, Adea, Afternoon Tea, Carré Blanc, dePloeg, Doctor Design, Finlayson, Friends of Finnish Handicrafts, Ikea, Kainu, Marimekko, MarjaKurki, Showroom Finland, Sazaby etc…
Besides her creative work Elina Helenius gives lectures at AALTO University and Helsinki Metropolia University.
Elina Helenius, nominated as a Finnish textile artist of the year 2012, is awarded five times in domestic design competitions and her textiles belong to collection of Helsinki Design Museum, Gothenburg’s Röhsska Museet and Kyoto Textile Research Center"
TUOTTEET
Heleniukselta löytyy ainakin kankaita, maalauksia, mattoja (ilmeisesti?), koristetyynyjä, paneeleja, raheja, pussilakanasettejä, pyyhkeitä, kasseja, vihkoja, mukeja.. Nämä kaikki on siis suunniteltu muille firmoille ja on hänellä kyllä muutama ihan omakin tuote, mutta todellakin suurimmaksi osaksi muille firmoille suunniteltuina.
AIHEET
- Lumihiutaleet
- Erilaiset pinnat, esim puu
- Raidat ja muut graafiset kuviot
- Luonto, kasvit, perhoset
- Siluetit
- Arkiset asiat
MATERIAALIT
- Ekologista
- Pellavaa
- Puuta
- Puuvillaa?
AIHEET
- Lumihiutaleet
- Erilaiset pinnat, esim puu
- Raidat ja muut graafiset kuviot
- Luonto, kasvit, perhoset
- Siluetit
- Arkiset asiat
MATERIAALIT
- Ekologista
- Pellavaa
- Puuta
- Puuvillaa?
Lupaus pussilakanasetti Marimekolle.
Jonkinlainen ryijy Adealle.
"Monumentti" siluetti mukeja Aarikalle.
Jokipiin pellavalle pellava tekstiilejä, hauskalla kuvioinnilla.
Perhosaiheisia toimistotarvikkeita Helsinkiin Showroomille.
Paneeli "Pääskynen", Heleniuksen omaa.
"Vieri" koristetyyny, myös Heleniuksen omaa.
Rahit Adealle.
Protoja eko trikoosta, Heleniuksen omaa (Studio Elina Helenius)
MATKAN VARRELTA LÖYTYNYTTÄ..
HAKUSANOJA..
Elina Helenius, suomalaiset tekstiilisuunnittelijat, pattern design, Studio Elina Helenius...
torstai 21. maaliskuuta 2013
TEHTÄVÄ
"Tee hintaselvityskierros alan tuotteista ja tarkenna kohderyhmääsi. Selvitä myös tuotteitesi markkinointipaikat... Ja kokoa ajan ilmiöt mm. trendivärit."
Ihan ensiksi pieni kertaus mitä tuotteita ajattelin tehdä: Eri kokoisia ja mallisia pussukoita, koristetyynyjä sekä säilytyslokerikon. (Teen oman hinta selvitys kierrokseni nettikauppojen/yritysten omilta sivuilta sivuilta, koska nyt ei ole mahdollisuutta lähteä kauppoihin kiertelemään, valitettavasti.)
Tein hitaselvitys kierroksen seuraavissa nettikaupoissa: Anttila (Finlaysonia, AmandaBtä, Luhtaa, Vallilaa sekä Annoa ja muutama muu Anttilan oma merkki), Klo Design, Marimekko sekä FermLiving.
KORISTETYYNYJEN/PÄÄLLISTEN HINTALUOKKA:
ANTTILA : Luhta, 24,90-29,90 (Alessa 12,90-16,90)
AmandaB, 19,90
Vallila, 16,90-21,90
Anno, 9,90-24,90 / Tyynyjä
KLO DESIGN: 29,90-36,- / Tyynynpäälisiä
MARIMEKKO: 29,50-129,- / Tyynyjä
FERM LIVING: 50-100,- / Tyynyjä ja päällisiä
_________________
Keskihinta suunnilleen: 40,24 e
^Tämä nyt ei kyllä kerro koko totuutta, koska joukossa oli sekä ns. "halpis tuotteitta" sekä kalliimpaa designiä, tyynyjäkin on montaa erikokoa sekä on päällisiä sekä tyynyjä.
//Lähteet ja kuvat: netanttila.com, klodesign.fi, finnishdesignshop.fi, ferm-living.com
PUSSUKOIDEN HINTALUOKKA:
KLO DESIGN: Meikkilaukku/toilettilaukku 36-44,-
Pussuka/kukkaro/penaali/kännykkäpussukka 12-26,-
MARIMEKKO: Kukkaro/lompakko 9,90-49,50
Kosmetiikkalaukut 19,90-59,-
//Lähteet ja kuvat: klodesign.fi ja mariemekko.fi/verkkokauppa
SEINÄPUSSUKOIDEN HINTALUOKKA:
(Valitsin tähän Ikean, koska muualta en niitä löytänyt. Sen kyllä tiedän, että jos itse myisin oma tekememääni seinäpussukkaa, niin olisi se kalliimpi kuin Ikean versiot. Mulla kun ei ole vielä yhtä isoa bisnestä, heh...)
IKEA: 3,99-6,99
//Lähde: ikea.fi

1) HINTALUOKKA SELVITYSTÄ..

2) KOHDERYHMÄN TARKENNUSTA..
Omat tuotteeni eivät ehkä ole ihan kaikkein vanhimpien rouvien mieleen, mutta kuten sanottu ei iällä nykyään ole niinkään väliä kohderymää mietittäessä. Mielestäni suunnittelemani tuotteet sopivat kummalle tahansa sukupuolelle ja lapsille ja aikuisille. Jos kuitenkin tarkennetaan vielä vähän enemmän, niin voisin kuvitella oman mahdollisen asiakkaan olevan suhteellisen nuori, hieman leikkisästä tyylistä pitävä, jossa on moderneja vivahteita.
(Herää ajatuksia... "Mistä tälläisen asiakkaan löytää?" ja "Onko tämä mun itse analysoima kohderyhmä sittenkään se minkä sen itse luulen olevan?" Pitäisi varmaan kysyä muidenkin mielipiteitä.)
3) TRENDEJÄ..
Muistan nähneeni Anttilan sisääntulolla, Deko lehdessä, Pirkka lehdessä (heh..) sekä Hemtexillä paljon kolmio kuviota (mistäköhän lienee saanut omaan hammasprinttiin idean..). Lisäksi näissä samaisissa paikoissa hehkutetaan keväisen keltasen puolesta.
Työssäoppimis jaksollani Hemtexillä muistelisin, että kevät sesongin tuotteissa oli paljon värikkäitä, graafisia, tai valokuva printtejä. Väreinä taas oli ainakin liilaa, tummansinistä, pinkkiä, limeä, turkoosia, sekä keltaista. Ylläri ylläri kun tulee kevät, myös kukkakuvioita oli paljon.
Kun googlaa hakusanalla "kevään 2013 sisustustrendit" löytää ainakin...
... lisää keltaista, minttua ja pinkkiä. Teollista tyyliä. Chevron kuosia (sahalaitaa). Kiiltäviä pintoja. Vanhoja kalusteita. Afrikkalaisuutta (geometriset kuviot). Luonnonmukaisuutta ja ekologisuutta. Itsetehtyä (neulottua yms). Hauskuutta. Jne jne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)