maanantai 4. maaliskuuta 2013

UUSI AIHE

Meidän pitää tuottaa joka viikko 2-5käyttökelpoista printtiä ja vaihtaa joka viikko aihetta. Viimeviikolla aiheenani oli graafisuus sekä erityisesti sahalaita kuvio, josta en tälläkään viikolla haluaisi luopua, mutta pitää keksiä uusi aihe joka viikolle, ettei jumahda vaan samaan vanhaan.

Kokeilin tänään paksun musteen ja veden sekoitusta työvälineinä käytin eri paksusia siveltimiä, sekä eripaksuisia mustekyniä. Halusin ihan vaan kokeilla ja päätin piirtää peuran, josta sitten lähti tämän viikon aihe kehkeytymään, eli eläimet. En kuitenkaan halua luopua ihan kokonaan graafisuudesta, joten aion pitää tällä viikolla kaksi aihetta. Ja ajattelin myös hieman yhdistellä niitä: Aion tässä postauksessa näkyvien peurojen lisäksi toteuttaa toisenlaisen eläin kuosin, joka olisi graafisempi ja leikkisämpi.

Yksi idea olisi suunnitella sellainen printti, jossa olisi naaras peura (piirsin jo tänään), vasa sekä urospeura. Niistä voisi tehdä vaikkapa pussilakana setin, siitä lisää myöhemmin.

Tätä piirrosta oli vaikea muokata siten, että saisi kaikki haaleat vesivärijäljet näkyviin, kuten kuvasta näkyy.


1. Skannattu alkuperäinen kuva, kaikkine ryppyineen.
2. Versio jossa on hieman muokkailtu taustaa.
3. Pitää korjata levelsit, eli mustan on oltava mustaa ja valkoisen valkoista, kun halutaan painaa   jokin kuosi. Tässä on vielä hieman harmautta havaittamissa.
4. Musta valkoinen versio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti